Mika Pietilä

Olen demariaktiivi Oulusta ja nyt kuntavaaliehdokkaana toista kertaa.

Olen asunut Oulussa pian 15-vuotta. Ouluun muutin mielenkiintoisten työtehtävien perässä. Asun aviopuolisoni ja ranskanbulldoggi Nopan kanssa Alppilassa. Ikää on mittariin ehtinyt kertyä nyt 47-vuotta.

Olen koulutukseltani yhteisöpedagogi (AMK) ja yhteiskuntatieteiden maisteri (YTM) nuorisotyön ja nuorisotutkimuksen maisteriohjelmasta. Lisäksi olen opiskellut työn ohessa johtamisen erikoistutkinnon (JET). Parhaillaan suoritan aikuiskasvatustieteiden perusopintoja Jyväskylän avoimeen yliopistoon. Työskentelen Oulun kaupungilla nuorisotyön asiantuntijatehtävissä Koordinaatissa, joka on valtakunnallinen nuorisotyön asiantuntijaryhmä. Työni koostuu digitaaliseen nuorisotyöhön liittyvän nuorisoalan ammattilaisten osaamisen vahvistamisesta, sidosryhmä- ja verkostoyhteistyöstä ja yleisesti valtakunnallisen nuorisopoliittisen ohjelman tavoitteiden edistämisestä. 

Voit tutustua tarkemmin ansioluettelooni tämän linkin kautta.

Vapaa-aikani kuluu luottamustehtävissä erilaisissa järjestöissä sekä kulttuurin ja ystävien parissa. Kesäisin aika kuluu erityisesti kesämökillämme Iin Oijärvellä. Vauhdikkaan ja vaativan työn vastapainona kulttuuri ja mökkeily tarjoavat hyvän mahdollisuuden rentoutua ja ladata akkuja. Luottamustehtävät järjestöissä ovat mielenkiintoinen ja haastava mahdollisuus hyödyntää ja kehittää omaa osaamista.

Sosialidemokraattinen liike tarjoaa politiikan tekemiselle arvoihini sopivan alustan toimia yhteiskunnan ja ihmisten paremman elämän puolesta. Arvostan sosialidemokratian perusarvoja, vapautta, tasa-arvoa ja solidaarisuutta. Kyseiset arvot ohjaavat minua päätöksenteossa eri tasoilla.

Kuntavaalien jälkeen 2017 olen päässyt ja saanut perehtyä tarkemmin demareiden toimintaan Oulussa, Oulun piirin alueella ja myös valtakunnallisesti. Toiminta Oulun demareissa on tuonut arkeen siis uusia tuulia. Vuoden 2018 alussa aloitin Oulun sosialidemokraattisen työväenyhdistyksen johtokunnan jäsenenä ja vuoden 2020 alusta olen toiminut työväenyhdistyksen puheenjohtajana. Samaan aikaan aloitin Oulun Sosialidemokraattisen piirin puheenjohtajana. Oulun piiri koostuu Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnista. Nämä puheenjohtajatehtävät ovat haastaneet mukavalla tavalla ja tutustuttaneet sosialidemokraattisen liikkeen moninaisuuteen.

Toukokuussa 2020 tulin valituksi jäsenäänestyksessä suurimmalla äänimäärällä Oulun kaupungin alueelta puoluekokousedustajaksi. Puoluekokous järjestettiin elokuussa 2020 Tampereella. 46. puoluekokousvalitsi puheenjohtajaksi Sanna Marinin, jonka johtamaan puoluehallitukseen tulin valituksi Oulun piirin edustajana. Mielenkiintoinen tehtävä, joka on tempaissut mukaansa monella tapaa. Puolueen poliittisessa ohjelmatyössä olen mukana myös puheenjohtajan roolissa kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotyöryhmässä. 

Sosialidemokraattisen liikkeen erilaisten luottamustehtävien lisäksi toimin aktiivisesti ammattiliitossa. Olen ollut ay-aktiivi jo yli 10-vuoden ajan ja nyt viimeiset kaksi vuotta olen saanut luottamuksen toimia Akavan Erityisalat AE ry:n varapuheenjohtajana.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.